Nimittäin, onnellisuuden rakentaminen.
Jahas, enpäs ois uskonu, että tämä päivä koittaa, mutta niin sitä tässä vaan ollaan. Nimittäin kirjottamassa tätä tekstiä.. (Ehkäpä tämäniltanen Foreverin esittelyluento anto minulle sen tarvitsemani potkun ahteriin..?) Absurdi ajatus ollu niin pitkän aikaa -”enhän ny minä mittää blogia voi alakaa kirjottaa, mistä minä ees kirjottasin” – huomasin selitteleväni itselleni AINA kun vähänkään haave pääsi puikahtamaan ajatuksiini. Mutta miksipä EN vois? Miksi kukaan ei vois tehdä mitä ikinä haluaakaan, mikä tekee onnelliseksi? Mitä meidän suomalaisten äidinmaidon sekaan oikein vispataan, kun meistä niin mahottoman ”vaatimattomia”, mallikelpoisia hyvinvointivaltion kasvatteja ja loppuunpalavia, omia unelmia väheksyviä kovan työn puurtajia tulee. Ei se ole keneltäkään pois jos me ihmiset oltaisiinkin onnellisia, joka päivä, edes hetken aikaa. Esimerkiksi niinkuin Bhutanissa, maailman onnellisimmassa maassa, missä keskitytäänkin ”bruttokansantuotteen sijaan brutto-onnellisuuden kasvattamiseen” (Kerran elämässä – matkaopas maailmaan – ; Bhutan-opas, http://kerranelamassa.fi/bhutan-opas/).
Oiskohan meillä tässä pieni oppimisen paikka? Brutto-onnellisuuden kasvattaminen. Kuinka äkkiä tällanen kurssinmuutos valtiopolitiikassa alkais vähentämään työpaikkojen sairaspoissaoloja, huumausaineiden käyttöä, itsemurhia.. Mene ja tiedä. Minä nyt vaan satun olemaan, ja olenkin ollut jo tovin aikaa, valmis tekemään töitä sen eteen, että oon onnellinen, päivittäin. Haen ihan pienimmänkin aiheen, mistä olla kiitollinen tai nauttia, koska tämä elämä on niin perhanan lyhyt turhaan murehtimiseen, ja märehtimiseen. Asiat tapahtuu, koska niin on tarkotettu, eikä me niille voida mitään. Turha pyristellä vastaan ja koittaa vain hyväksyä tilanne sellasenaan kuin se meille tuodaan. Kaikki koettelemukset ja negatiiviset asiat tuodaan meille opettamaan ja kasvattamaan meitä, ei miksikään kiusaksi. Vaikka itsekin lukioikäsenä pyöräillessäni kouluun otin jokaisen vastatuulenpuuskan universumin vittuiluna minua kohtaan, olen sittemmin (onneksi) oppinut katsomaan kolikon toisellekin puolelle. If life gives you lemons, kai ny limpparia teet niistä? Tämä elämä on elettävä tässä ja nyt. Nautittava asioista siinä samaisessa hetkessä kun ne tapahtuu. Muuten ne ehtii mennä ohi ku räpäytät silmiäs.
Suomi on kyllä niin kylmä ja karu maa, ettei täällä taida hilpeänä hippinä pärjätä. Parempi se on pitää mölyt mahassaan (ettei vaan millään tavalla erottuis joukosta, jokuhan pian huomais), paiskia niskalimassa ja perseruvella pitkää työpäivää ja kun vapaa viikonloppu koittaa, avata se kossupullo ja mäiskiä paria ohikulkijaa ohimoon nakkikioskin kulmalla laskuhumalasta ärtyneenä, jos sitä vaikka ystävystyis hengenheimolaisten kanssa? Tai mistäpä minä tiedän. Minähän yritän vaan löytää onnenaiheita täällä takapohjolan synkissä metsissä.
Ensimmäiseksi kirjotukseksi tästähän muodostui ihan järkyttävä saarna tai tunteenpurkaus, kummaksi ikinä haluaakaan kutsua pientä tekstintynkää, jonka juuri oksensin tähän ruudulle. Nyt on vaan semmonen homma että alkaa ihan uudet tuulet mun elämässä. Tai minä itse ne puhallan käyntiin. Ei enää jatkuvaa muiden ihmisten hyväksynnän hakemista. Vain minä. Autenttisena, rehellisenä ja riisuttuna (kyllä mulla ihan vaatteet pyssyy päällä, vaikka tätä tekstiä kirjotanki). Mahdollisimman aitona maijana, koska vain tällä tavoin pystyn olemaan rehellinen itsellenikin ja ehkä joku päivä nää tekstit koituu vielä mun avuksi. Tai jopa sun.
Hyvää yötä, kauniita unia ja muistakaa kiittää edes yhdestä ilonaiheesta tältä päivää! Puspus!
